Search
  • Kristina Svensson

NETTITAIDETERAPIASSA KOTINI ON ATELJEENI


Nettitaideterapiassa taide kantaa ja kannattelee, niin asiakkaan omaa, sisäisempää prosessia kuin vuorovaikutusta terapeutin kanssa.


Me janoamme kontaktia. Haluamme katsoa toisiamme, kuulla puhetta, nähdä ilmeitä, eleitä, elämän säteilyä. Säätelemme toistemme tunne- ja vireystilaa lähellä paremmin kuin etänä. Tämän on pitkittyvä korona osoittanut meille kaikille.


Terapiaa tehdään nyt paljon netissä. Netissä ollaan epävarmuuksien vyöhykkeellä, kontaktihäiriöiden armoilla. Keho, eleet, ihmisen ilmaisun moniulotteisuus katoavat ainakin osittain. Mittakaava häviää.


Mitä ihmisestä voi oikein aistia ja nähdä ruudulla? Asentoa ei voi kunnolla aistia, eikä oikein nähdä sitäkään miten toinen liikehtii. Hymyt, silmien hienovireiset ilmeet, näkyvätkö ne? Äänenpainot, nielaisut, huokaisut…kuuluvat … jotenkin? Tauotkin ovat erilaisia nettiyhteydessä, totaalisempia.


Eläydytään hetki asiakkaan tilanteeseen netissä. Jokin humina häiritsee yhteyttä. Kuva saattaa hyytyä, ääni tulee perässä. Ehkä asiakas miettii miten terapeutti aistii hiljaisuuden, tai kuulee keskeneräiset lauseet, lauseiden väleihin putoavat tauot. Erilaiset puheen siirtymät, ajatuksesta, tunteesta toiseen. Tulee ehkä väärinymmärryksiä, selittämisen paine kasvaa. Silloin täytyy toistaa, yksinkertaistaa sanottua. Asiakas virittyy suuntaamaan energiansa ja huomionsa ruudulle, suunnistaa näköaistin ja kuuloaistin varassa, niska tanassa. On vaikea saada kiinni omasta olosta jos täytyy varmistella että toinen kuulee, näkee… ymmärtää. Eihän terapeutti ole kuin kuva ruudulla, onko se oikein todellinen?


Istunnon alut ja loput ovat myös hankalia, äkkivääriä: terapeutti pälähtää paikalle ja kun istunto on ohi, pölähtää pois. Ei ole aikaa asettua tilaan yhdessä, tai alkaa tehdä lähtöä tapaamisen lopussa. Istun koko ajan samalla tuolilla. Yksin. Jymähdän siihen. Terapeutin huoneen pehmeä sohva, nojatuoli, rauhallinen tila on rajautunut ahtaalle ruudulle, jota voin vain tähyillä ja muistella.


Jatkuvuuden kokemus on ihmiselle elintärkeä. Se tarkoittaa paitsi mieleen rakentuvaa turvan tunnetta siitä että säilyn terapeutin/toisen ihmisen mielessä myös sitä että säilytän itse omia kokemuksiani, muistojani, säilön, en katoa itseltäni. Se syntyy kontaktista, rytmistä, tutuista siirtymistä, tutuista aistikokemuksista, tuoksusta, kosketuksesta, katseesta, liikkeestä, äänestä. Tämä kaikki tietysti katoaa netissä herkemmin kuin lähitapaamisissa.


Miten jatkuvuutta voisi kuitenkin ruokkia ja välittää nettiterapiassa?


Taideterapeuteilla on yksi vastaus: rituaalein.


Tarvitsemme rituaaleja nyt enemmän kuin koskaan. Rituaaleja jotka rajaavat, avaavat ja sulkevat, auttavat siirtymään vaiheesta ja hetkestä toiseen. Pieniä rituaaleja jotka tuottavat rytmiä, iskostuvat mielen rakenteiksi, turvaköydeksi, kaiteiksi joihin tukeutua. Meiltä puuttuu välitön kontakti, ja sen tuoma turvallisuuden tunne, mutta rituaalein voi saada kiinni tutusta ja toistuvasta, rakentaa turvaa tuovaa kaarta terapiatapaamisiin.


Taideterapia on ritualistista. Ekspressiivinen taideterapia hahmotetaan siirtymien kautta, siirrytään arjesta taiteeseen, ja takaisin arkeen. Taidetyöskentelyn sisälläkin siirrytään, eri aistiulottuvuudesta ja taidemuodosta toiseen, kuvasta tekstiin, liikkeeseen, takaisin kuvaan… Ensin keskustellaan, sitten lämmitellään, esimerkiksi doodlaamalla tai valitsemalla jokin esine, jota tutkitaan kuvailemalla tai antamalla sen puhua. Näin rakennetaan siltaa arjesta taiteeseen, vapautetaan arjen painoa, haravoidaan mieltä, annetaan yllätyksille mahdollisuus. Terapeutti saattaa kehottaa asiakasta valitsemaan jonkin teeman jota kohti voi mennä pidemmässä kuvatyöskentelyssä. Lopuksi tutkitaan teosta, sanoitetaan sitä, nimetään se. Palataan tapaamisen alkuun: onko jokin muuttunut, olotila, tunne, ajatus? Miten prosessi kulki tänään?


Taideterapeuteilla on toinenkin vastaus. Syntynyt taideteos tuottaa lohdullisen ja konkreettisen jatkuvuuden kokemuksen.


Taideterapiassa taiteesta tulee elävää, se on läsnä kotona, ja se välittyy myös kuvaruudulle terapeutin kanssa jaettavaksi ja tutkittavaksi. Nettitaideterapiassa teos syntyy kotona ja jää kotiin. Se on todiste prosessista: jotain tapahtui. Siihen johonkin voi palata. Siihen voi olla suhteessa myöhemminkin, se juurruttaa, sitoo merkityksiä, siitä kumpuaa kehollisia muistikuvia. Nettiyhteys on haihtuvaa ilmaa, mutta tuotos on totta.


Kolmas vastaus: Kodista tulee taideterapiasuhteen ja taiteen kokemisen paikka.


Koti on taideterapiassa luomisen tila, ateljee. Asiakas voi rakentaa kotiinsa itselleen turvallisen sopen, jossa taideterapeuttinen prosessi saa tapahtua. Kodista tulee tila jossa voi kokea turvallista jatkuvuutta, voi elpyä, ja avata silti muutokselle mahdollisuus.


217 views0 comments

Recent Posts

See All

Mitä ihmettä taideterapeutti tekee?

Psykoterapiassa hoidetaan mieltä, fysioterapiassa ruumista, mutta mitä hoidetaan taideterapiassa? Ja millainen on taideterapeutin työväline? Muistan että ensimmäisessa taideterapiassani oli hankalaa a