Search
  • Kristina Svensson

Jälkiä osa 1








Tunnustan heti: olen luonnostani ainakin vähän sotkuinen ihminen. Kädet jättävät asioita kesken kun mieli harppoo muualla, ajatukset johdattavat paikasta toiseen ja kuin vahingossa pudottelevat esineitä. Ajattelen selvästi esimerkiksi likapyykkiä matkustajana jolla on monta etappia matkalla pyykkikoneeseen. Kaikki on prosessissa, asiat vaan levähtävät silleensä, lattioille, eri pinnoille. Kirjat. Paperit. Lähtemisen vaikeus, kun pitää olla niin monta asiaa mukana. Ne eksyvät: Pankkikortti. Koirankakkapussit. Hanskat. Kännykkä. Kuulokkeet. Pipo!! Varaeväs. Etsin jotain joka päivä. Etsimisestä, tonkimisesta jää lisää jälkiä. Sotkuakin. Aikaa kuluu. Turhauttaa.


Koin myös lapsena olevani sotkuinen: kirjoitusvihkon sivut tahriintuivat harmaaksi lyijykynästä, tai vasen kämmensivu oli sinisen tahmainen, koska käsi painuu kirjoitettaessa väärältä suunnalta kiinni paperiin, toisin kuin oikea käsi. Näin kuvittelen. Tönäisin ruokajonossa takana tulevaa kyynärpäälläni, tai toisin päin, toinen tönäisi kyynärpäätäni oikeallaan, jolloin porkkanaraastetta putosi lattialle, vai oliko meillä silloin jo tarjottimet. Pitikö porkkanahitulat siivota heti? Mitä teen tarjottimella joka on käsissäni, jos joudun siivoamaan? Äkkinäisiä päätöksiä. Tuli hiki. Lisää sotkua: unohdin asioita reppuun, ja löysin ne sieltä myöhemmin, huonossa kunnossa, esimerkiksi eväitä. Synttärilahjakellon hävitin jonnekin joka kevät. Sain palautetta.


Jälki on jotain mitä jätän/ jätämme luonnostani, suunnittelematta, tahtomatta, heti syntymästä asti. Jäljellä ei kai ole rkitystä, sinällään, sitä vain syntyy, syntyy kun elää ja on materiaalia: syntyy sotkua kun tekee asioita, ja on itsekin elämän materiaalia, asioiden tekijänä. Jälki-asioihin liittyy minäkuvaan yhdistyviä tunteita ja käsityksiä, törmäyksiä esimerkiksi sosiaalisen ympäristön vaatimusten kanssa. Silti tämä olemisen jälkien kehä on konkreettinen osoitus olemassaolostani: teen, sotken, sekoitan asioita, sitten valitsen, teen jotain taas, järjestän, siivoan, sotken taas. Aina vain lisää jälkiä. Lisää siivottavaa.


Jälkeen sisältyykin siis ajatus ajasta: on jotain ennen, sitten sen jälkeen on jälki, jälkiä. On tämä jälkien kehä. On merkkejä, kuoppia, painaumia, jalan tai tassun jälkiä, tai palasia jostain, hajonneita osia, vanhoja piuhoja, reikäisiä sukkia. Jälki on merkki siitä että jotain oli, joka ei ole enää, jokin on ohi, tai vanhentunut, ja paljastuu turhaksi, joskus irralliseksi sotkuksi, tai käyttökelvottomaksi jätteeksi. Mikäs tämä oikein on, oli, mihin tämä kuului, kenen, miltä vuosikymmeneltä? Muisti pätkii: pelkästä jäljestä ei voi useinkaan lukea enää sitä mitä se jokin autenttinen, alkuperäinen oli, mistä tarpeesta, tekemisestä jälki syntyi. Jälki voi olla epäselvä, samea, epämääräinen.


Nalle Puh kiertää lumessa puuta ja tutkii outoja tassunjälkiä, jotka vain lisääntyvät. Ne ovat varjomaisia, vieraita, mielikuvitusta ruokkivia. Joku toinen on kulkenut tässä, ja kulkee koko ajan; jälkiä tulee, vaikka en ketään näe.


Omat jäljet näyttävät oudoilta ja pelottavilta, koska niistä ei tunnista omaa kulkuaan, reittiään. Oudoksuttaa. Ei ole välitöntä yhteyttä siihen miten raahustan täällä, ruumis, oma rytmi on tuntematon kun pää askaroi arvoitusten parissa.


Vaikka Risto Reipas kuinka järkevästi selittää Puhille miten jäljet syntyivät, hetki ennen kuin Puh oivaltaa kenen jäljistä on kysymys, pudottaa pelonsekaiseen tunteeseen. Tämä vierauden tunne on tosi, autenttinen kokemus, ei arkijärki voi selittää sitä kokonaan pois. Nalle Puhilla on yhteys alkuperäiseen ja ihmettelevään, mielikuvituksekkaaseen hönttiyteen joka on meissä kaikissa uneksijoissa.


Emme tosiaan voi täydellisesti tuntea tai tunnistaa itseämme, edes omista jäljistämme. Muisti pätkii. Unet ovat outoja. Meissä on toinen, tutkimaton ulottuvuus, emme näe itseemme piirtynyttä, painunutta toisen jälkeä, tai tapaa jolla kuljemme, jälkiä tehden. Vaikka kulkisimme jälkiä pitkin edestakaisin kuinka monta kertaa tahansa, emme aina löydä kadottamaamme (vaikka välillä kyllä!), emme ehkä enää edes muista mitä etsimme.

Tällainen jälkimeininki sotii tavoitehakuista ja teknistä elämää vastaan. Kun prosessien täytyy olla sulavia, niin tulee lastenkin oppia ennen kaikkea siisteiksi ryhmätyöntekijöiksi, siivottomat vanhukset siivota pois silmistä tai liikaa juhlivat, jälkiä jättävät maahanmuuttajat ahtaa omiin lokeroihinsa. Tehokkaassa iässä olevien päätöksellä kaikki elämän materiaali, asiat ja niiden ylimäärät siivotaan oikeisiin tiedostoihin ja tynnyreihin, joita ikeasta kyllä löytyy. Jäljet ovat hidasteita, kun elämä yritetään oikein tehokkaasti elää. Tässä katsannossa ärsyttäviä jälkiä jättävät sijoittuvat usein elämän alku - ja loppupäähän, tai sivuraiteille; nämä ovat ihmisiä joilla on rutiinit ja tekniikat hakusessa, joiden leikkien perään joutuu katsomaan. Joiden keho ei vielä - tai enää - ole tehokas, hallittu, joiden liikkeet menettävät hahmonsa, rytmi sekoaa, muisti hapuilee ja puheessa on paljon epäselvää, prosessia hidastuttavia äännähdyksiä.


Miten tämä liittyy taideterapiaan? Jälki - ja sen äärellä pyyteetön, mielikuvitusta ruokkiva ihmettely, pysähtyminen jonkin epäselvän, epävarman luokse on keskeistä taideterapiassa. Fenomenologinen hetki. Jälkien, niin arkisten jälkien kuin vaikka maalausjälkien polun luona herää aistimielikuvia, niitä voi tuottaa liikkeeksi, niitä voi matkia, kopioida, kokeilla toistaa, ja näin - eläytyen uudelleen jälkiini, tai jonkun toisen jälkiin, pystyn löytämään oman tapani tallustaa, raahustaa, asemoitua maailmaan ja elämään, ja jättää jälkiä - tai siivota niitä. Päästää irti ymmärtämisen vaatimuksesta, siitä että pitäisi tietää tarkalleen. Jäljistäni kiinnostumalla, niitä seuraamalla voin löytää sen kohdan prosessissa, joka on minulle hyvä ja oikea juuri tässä kohtaa elämääni, johon minun on hyvä pysähtyä, sanoivat muut mitä tahansa.

37 views0 comments

Recent Posts

See All

Psykoterapiassa hoidetaan mieltä, fysioterapiassa ruumista, mutta mitä hoidetaan taideterapiassa? Ja millainen on taideterapeutin työväline? Muistan että ensimmäisessa taideterapiassani oli hankalaa a